Arto, profiilikuva
Arto

Ehkä olen liian aikaisessa, mutta tapani on katsoa kymmenen vuoden päähän, ja on tossa allaolevassa kirjoituksessa myös toiveita.

Vuosikokouksen alla….

tunnelma tiivistyy, taistellaan vallasta ja rahasta. Perustetaan klikkejä, pidetään öisiä kokouksia, teroitetaan sanan säilää, hiotaan puukkoja ja harjoitellaan kyynärpäitä. Pohditaan kenestä laitetaan ilkeitä juoruja liikkeelle ja ketä nostetaan.

No tosta olutseuran rahasta ei tarvitse kuin todeta, se mikä tulee myös menee. Kirjanpito on kahden- ei kaksinkertaista. Toiminnantarkastaja on tarkka ja antaa lausuntonsa. Se on hyvä kuunnella vuosikokouksessa.

Ylintä valtaa vuosikokousten välillä käyttää hallitus, tässä olutseuran tapauksessa johtokunta. Siinä on meneillä olevalla kaudella ollut hyvää porukkaa, Olen itse ollut valittuna mukaan, enkä omaa toimintaani arvostele. Kaisassa on kyllä tullut suoraa vittuilua vasten naamaa. Jos jollain on vielä sanomista, niin sen voi tehdä kirjallisesti Jurvan kuntaan. Jos minua ehdotetaan jatkolle, kieltäydyn nyt ja tulevaisuudessa. Se johtuu omista projekteistani, jotka ovat ottaneet pohjakosketuksia. Luovun myös muutamasta muusta tehtävästä.

Viime vuosikokouksessa minua ehdotettiin puheenjohtajaksi, josta kieltäydyin. Olen ollut joissain kymmenissä hallituksissa, hallintoneuvostoissa ja pankkien tarkastajana. Tunnistan minkälaisiin yhteisöihin introvertti luonteeni taipuu. Olutseura tarvitsee puheenjohtajaksi ekstrovertin. Syynä on se, että homma muistuttaa enemmän toimitusjohtajan duunia, varsinkin varainhankinnan osalta. Ekstrovertin tunnistaa mm. Valintatalo-paidasta ja Alepa-lakista. Kannustan jäseniä hakeutumaan seuran päättäviin elimiin.

Viime vuosikokouksessa todettiin tuloslaskelman käsittelyn yhteydessä, että ylijäämää ei voida tehdä, koska verottaja kiinnostuisi. Se ei pidä paikkaansa. Yhdistyslaissa on selkeä luettelo, kuinka yhdistys voi kerätä varojaan ilman verotusta. Jos toimii huonosti, voi veroja tulla maksuun, vaikka tulos olisi miinuksella. Olen itse tehnyt yhdistyksen varainhoitajana useamman miljoonan euron sijoitustoiminnan tuotot. Ei niistä veroja ole mennyt, ja olen näistä puhunutkin verottajan kanssa. Olen lisäksi opettanut yhdistystalouttakin useamman vuoden. Tunnen siksi verottoman toiminnan, arvonlisäverollisen toiminnan ja yhteisöverollisen toiminnan.

Edellä olevasta seuraa, että jäsenet ja muut voivat tehdä olutseuralle testamenttilahjoituksia. Ei niistä veroja mene. Sopivat summat voisivat olla välillä 10 000 - 100 000 euroa, mutta yli tai ali voi käydä myös. Lahjoitukset voisivat olla pankkitalletuksia, asunto-osakkeita tai osakesalkkuja. Merkittävällä summalla saataisiin kunnon peijaiset ja puheenjohtaja voisi kirjoittaa tussilla lahjoittajan nimen Kaisan vessan seinään.

Seuraavassa vuosikokouksessa voitaisiin ensin äänestää siitä, äänestetäänkö valinnoissa. Vuosikokous ilman äänestyksiä on kuin olut ilman ensi puraisua.

Ja vielä: säännöissä ei mainita seuralle ympäristö- ja turvallisuusvastaavaa. Sellainen kuitenkin palvelisi tapahtumia. Ihan vain mielipiteenä; valinnan tulisi kohdistua jäseneen, joka juoksee Eltsussa 400 metriä alle minuuttiin; tai ainakin kehuu juoksevansa.

Elisa

Seura on saanut paljon uusia jäseniä ja tarvitsisi uutta verta myös hallitukseen, koska toiminta kulkee liian tiukasti omaa latuaan. Hallituksen jäseniä on vaihtunut, mutta ei vielä riittävästi, että uskallettaisiin järjestää muutakin kuin päivätansseja ja ryyppyreissuja. Taloudenhoidon pitäisi olla tarkkaa ja varojen käytön luotettavaa ja tasapuolista. Erioikeudet ja joidenkin jäsenten suosiminen esimerkiksi ylimääräisillä olutlipukkeilla tms. ei ole luottamusta herättävää.

Olin ensimmäistä kertaa mukana seuran matkalla Pärnussa. Seuramatkat voisivat olla myös nähtävyyksiin, kulttuuriin ja paikallisiin tapoihin tutustumista suomalaisen lonkeron ja karaoken sijasta tai edes ohella. Kuulun myös kahteen muuhun olutseuraan. Niissä toimintaan kuuluu myös esimerkiksi tastingeja, panimovierailuja, yhteisiä ruokailuja, yhdessä matkakohteisiin tutustumista... Suurimman osan kuluista maksavat jäsenet itse, ilmaista viinaa ei tarjota eikä rahaa kerätä pullolotoilla. Kaisan kuohujen toimintatavat tukevat ehkä liikaa jäsenten alkoholinkäyttöä. Yhdessä oleminen ja kokeminen voi olla antoisaa, vaikka maksaakin oman kulutuksensa.

Kun olin mukana hallituksessa, yritin ehdottaa esimerkiksi Kakolan panimovierailua ja illallisristeilyä. Minua syytettiin oman edun ajamisesta, vaikka kerroin, että olin saanut ehdotukset seuran jäseniltä. En tarvitse Kaisan kuohuja siihen, että pääsen tällaisiin mielenkiintoisiin kohteisiin, vaan ajattelen, että Kaisan kuohujenkin toiminta voisi olla monipuolista ja elämyksiä tarjoavaa.

Minna

Moikka,
Hotellimme ravinto saanut hyvät arvostelut 👍
Mitä mieltä porukka, jos ennalta varaisi pöydän esim. perjantai-illalle? Veli-Matti&co?

https://wesset.ee/fi/seminaari/

Minna

Mullahan oli yksin kahden hengen huone(ihan molemmille öille) 👍

Arto, profiilikuva
Arto

Oho! Ja minä kyselin Karhupuistotapahtumassa kiinnostaako ketään toy boy pe-lauantaiyöksi. Kukaan ei ainakaan vielä ilmoittautunut, ja nyt se taitaa olla liian myöhäistä.

Lue loput viestit